Hotelliportieerista voi hyvin käyttää myös kansainvälisesti tunnettua nimitystä Concierge. Hotelliportieeri ei ole varsinaisesti vastaanottovirkailija, jonka työnkuvaa määrittelee eniten asiakkaiden sisään- ja uloskirjaus. Hotelliportieeri on se henkilö hotellissa, jonka puoleen asiakas voi kääntyä minkä tahansa pyynnön tai toiveen johdosta. Hotelliportieeri tuntee kaupungin läpikotaisin ja osaa neuvoa asiakkaan juuri hänelle sopiviin paikkoihin, aktiviteetteihin ja ravintoloihin. Myös niihin, jotka eivät ole suuren yleisön tiedossa. Ja ehkä juurikin niihin.
Suomen Hotelliportieeriyhdistys on voittoa tuottamaton järjestö, joka koostuu Suomessa noin 130 jäsenestä. Jäsenet työskentelevät lähinnä pääkaupunkiseudun hotellien vastuullisissa vastaanotto- ja esimiestehtävissä. Olemme osa kansainvälistä Les Clefs d’Or organisaatiota, johon kuuluu lähes 4000 jäsentä yli 80 maassa. Suomen Hotelliportieerit Ry:n jäsenistä 13 henkilöä on ansainnut myös kansainvälisen tunnustuksen (Concierge Clefs d’Or) ja ovat näin oikeutettuja kantamaan ylpeinä takin kauluksessaan kultaisia avaimia. Näiden avainten näkeminen on hotellivieraille tae loistavasta palvelusta ja ammattitaidosta. Jokainen yhdistyksemme jäsen on velvoitettu ja valmis tekemään asiakkaansa eteen mitä tahansa, kunhan se on laillista, eettistä ja inhimillisesti mahdollista. Jokainen asiakkaan toive, oli se sitten pieni tai suuri, hoidetaan pieteetillä ja rautaisella ammattitaidolla hyödyntäen kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden verkostoa.
Työ hotellien vastaanotossa on kovaa vauhtia muuttumassa nimenomaan Concierge työksi. Nykyinen teknologia ja järjestelmät ovat tehneet sisään- ja uloskirjautumisesta lähes automaattisia ja tämä kehitys jatkuu. Samaan aikaan vieraamme toivovat entistä enemmän henkilökohtaisia, räätälöityjä elämyksiä, joita he eivät löydä esitteistä tai hakukoneilla. Tähän pyyntöön vain concierge pystyy vastaamaan. Vastaanotot muuttuvat yhä enemmän concierge-palvelukeskuksiksi. Concierge pystyy tarjoamaan paikallistuntemuksensa asiakkaansa käyttöön. Kukaan ei tunne kaupunkiaan niin hyvin kuin concierge.
Kesällä 2016 Suomen hotelliportieeriyhdistys ry:llä oli kunnia järjestää kongressi Helsingissä kansainvälisen UICH Les Clefs d’Or Concierge järjestön Euroopan jäsenille. Osallistujat olivat Euroopan huippuhotellien Concierge-tehtävissä työskenteleviä jäseniä. Tapahtumaan osallistui 125 Conciergea Euroopasta sekä Lähi-Idästä. Kaukaisimmat osallistujat saimme toivottaa tervetulleiksi Australiasta ja Yhdysvalloista. Runsas osallistujamäärä ja saamamme palaute todistaa, että yhdistyksellämme on halua ja kykyä toimia.
Jotta yhdistyksemme ja jäsenemme voivat jatkossakin toimia Concierge-aatteen mukaisesti olemme riippuvaisia hyvistä verkostoista niin henkilökohtaisella, kuin yritystasollakin. Mottonamme onkin In Service Through Friendship. Vain verkostoitumalla ja olemalla tietoinen verkostomme jäsenten kuulumisista, tapahtumista ja tarjonnasta pystymme palvelemaan yhteisiä asiakkaitamme parhaimmalla mahdollisella tavalla ja tarjoamaan hyötyä verkostomme jäsenyrityksille.
Tarkoituksena on kohottaa jäsenten ammattitaitoa ja alan arvostusta sekä luoda toimivia suhteita jäsenten välille. Yhdistys haluaa antaa portieereille tietoa ja välineitä millä he pystyvät palvelemaan asiakkaitaan entistä paremmin. Näin voidaan sekä helpottaa jäsenten työtä että antaa sille lisäarvoa. Tätä kautta pyritään kehittämään asiakkaiden saamaa palvelua ja täten kohottamaan myös hotellien profiilia asiakkaiden silmissä.